Aika ei pitele

Heipä hei ja oikein aurinkoisen harmaan myöhäisjouluista talvipäivää kaikille! Tällä kertaa vuorossa on vaihteeksi hieman erilainen näkökulma Footloose-projektin tähänastiseen kehitykseen. Ilahduin suuresti mahdollisuudesta kantaa korteni bloginväkertämisen kekoon, vaikken varsinaisesti projektin aktiiviseen työryhmään kuulukaan. Tai no, olenhan minäkin tässä tietysti jonkin verran töitä tehnyt, mutta verrattuna ohjaajain, näyttelijäin, soittajain ynnä muiden valtavaan uurastuksen määrään ei minun hienoinen panokseni tunnu kovinkaan maata järisyttävältä. Luulisin kuitenkin, että vajaan kuukauden kuluttua valmistuvan näytelmän lopputulos saattaa hyvinkin järisyttää maata – tai ainakin kaupunginteatterin suuren näyttämön lavaa, jos ei muuta.

Muistan lakkiaisteni aikaan miettineeni, pääsisinkö koskaan eroon Lyseon lukioon liittyvistä siteistäni. Opiskeltuani englantia Joensuussa nyt puolitoista vuotta voin sanoa, että näin ei (valitettavasti) ole vieläkään käynyt. Olin aina ensimmäisestä lukiovuodestani lähtien tiiviisti mukana lukioteatterin monenkarvaisissa projekteissa, mutta siitä huolimatta en aivan osannut odottaa, että minut pyydettäisiin vielä valmistumiseni jälkeen avustamaan ryhmän seuraavan huikean spektaakkelin käännöstyössä. Noh, mikäpä siinä!

Mitä minun kaltaiseni viidennen vuoden opiskelija on siis lopulta tehnyt Footloosen eteen? Englanninkielisestä alkuteoksestahan näytelmän on kääntänyt suomeksi aina yhtä toimelias ohjaaja Marika Kesseli. Ikävä kyllä kaupunginteatterin näyttämölle omaa käännöstä siirrettäessä rumaa päätään nostaa kysymys tekijänoikeuksista ja niiden haltijoista, noista salaperäisistä keijukaisista joiksi jokainen meistä tahtoisi muuttua. Haltijuuden saavuttamista varten suomenkielinen käännös oli käännettävä kirjaimellisesti takaisin englanniksi autorisointia (tai jotain sellaista) varten, ja tässä vaiheessa kuvioihin ilmestyin minä, ajoittainen käännösharrastelija.

Ryhdyin heti tuumasta toimeen ja naputtelin sangen tiukalla aikataululla valmiiksi englanninkielisen käännöksen Marikan suomenkielisestä käännöksestä (tämä alkaa jo mennä aika monimutkaiseksi), ja lopulta teinkin sen kahdesti, kun käsikirjoituksen versiota jouduttiin ykskaks vaihtamaan uudempaan. Sillä selvä, homma hoidettu, tekijänoikeudet lopulta plakkarissa. (Tosin olihan siinä vaikeutensa – miten ihmeessä pitäisi englannintaa laulun säe, joka koostuu ainoastaan sanasta ”tempaiskaa”?)

Vaikka työni tehtiinkin kulissien takana, kädenjälkeni näkynee myös lopullisessa näytelmässä, sillä hienosäädin Marikan muuten oikein hyvää suomennosta englanninnostyön ohessa. Tämä häirintäni näkyy muun muassa siinä, että Ren suhtautuu uuteen kotikaupunkiinsa Bomontiin raskasmielisesti eikä niinkään kiitollisesti. Ja että kaikki taistelun arvoinen ei ole vapautta, vaan ennen muuta vapaus on taistelun arvoista. Ja että kaupunginvaltuuston kokouksessa veroja maksava koira ei ehkä pidä vanhoja bisneksiä pyörimässä, vaan koiraveroa koskevien päätösten jälkeen on vanhat bisnekset käsitelty. Semmoista pientä saivartelua silkan saivartelun vuoksi.

Ai niin, ja lisäksi opetin syksyn alussa näyttelijöitä lausumaan roolihahmojensa nimiä. Sepä oli hupaisaa.

No mutta miltä tämä projekti nyt sitten vaikuttaa näin kolmannen osapuolen silmin? Ainakin yllättävän erilaiselta kuin männävuoden Nahkatakkinen tyttö, vaikka olenkin sanalla sanoen jäävi kertomaan mitään kovinkaan valaisevaa. On ihmeellistä, kuinka paljon eroja voi löytyä kahdesta likimain saman tiimin työstämästä projektista, joista molemmat ovat saman teatterin samalla näyttämöllä esitettäviä räväköitä mutta koskettavia nuorisomusikaaleja.

Jo parin treeneissä vierailun perusteella on selvää, että Footloose vaatii lavalla olijoilta huomattavasti aiempaa teknisempää tekemistä, sillä teos piisaa tarkkoja iskuja ja koreografiaa. Onneksi ryhmä on päässyt harjoittelemaan teatterin tiloihin hieman aiemmin kuin viime kerralla! Mitä musiikkiin tulee, Footloosen kappaleisto on mukavan monipuolista ja menevää, ja ainakin osa biiseistä jää ihan varmasti soimaan katsojan kuin katsojan päähän. Kaiken lisäksi bändi taituroi tällä kertaa ihan lavalla, kaikkien nähtävillä! Jopas jotakin.

Footloosen porukka on selvästi tiivis ja taitava. Yllätyin positiivisesti nähdessäni, kuinka paljon lukioteatterin väki oli kehittynyt alkusyksyllä näkemistäni treeneistä viime viikon ensimmäiseen läpimenoon mennessä, vaikka, noh – mikäli saan tällaista ilmausta käyttää – onhan tämä projekti epäilemättä melkoinen töimaa ollut.

Vanhojen ”nahkislaisten” ja upouusien tähtien välinen tasapaino tuntuu luontevalta. Yleisesti ottaen taitotaso on hyvä, ja läpimenoa seuratessani huomasin erityisesti muutamien musiikkinumeroiden kohdalla, että selässäni juoksivat kylmät väreet. Ja myönnettäköön, että kyllä tähän näytelmään pari aika liikuttavaakin kohtaa mahtuu. Tuntuu hienolta nähdä, kuinka minunkin työsarkanani ollut teksti herää eloon osaavissa ja luovissa käsissä – ja tuskin maltan odottaa, millaiseksi tekeminen kehittyy h-hetkeen, ensi-iltaan, mennessä.


Arttu Hägg 
käännösavustaja yms. hääräilijä