Teemme toisistamme vahvoja

Enskariin on alle kuukausi ja joulukin on näköjään jo tänään. Itselläni melkein kaikki jouluun liittyvät valmistelut alkoivat toki vasta eilen, koska elämä viime aikoina on ollut niin hektistä. Välillä en edes muista mikä viikonpäivä on menossa. Ajan huomaa menevän siivillä varsinkin silloin, kun tekee jotain sellaista mistä nauttii.

Viime viikot olen viettänyt melkein kokonaan Bomontin rajojen sisäpuolella. Tai oikeastaan olen elänyt siellä koko syksyn. Bomontin ulkopuolisesta elämästäni ovat kadonneet sinä aikana suurin piirtein kaikki rutiinit ja rytmit. Jokainen päivä menee about samalla kaavalla. Kotona käydään vain öisin nukkumassa muutama kummoinen tunti. Loput ajasta vietetään suurimmaksi osaksi teatterilla tai mute-luokassa. Ainoat rytmit mitä tässä nyt on enää jäljellä, löytyvät plarin välissä olevista Footloosen nuoteista. En kuitenkaan valita.

Olen todella kiitollinen ja onnellinen jokaisesta hetkestä, jonka saan tän prokkiksen parissa viettää. Tällä hetkellä olemme kaikki bomontilaiset ansaitulla kymmenen päivän lomalla. Voin kuitenkin melkein luvata, että palatessani tammikuussa takaisin teatterille ja nähdessäni siellä kaikki samat kasvot, tuntuu siltä kuin olisin taas kotona.

Saadessani tietää roolijaosta elokuussa olin todella hämmästynyt, mutta ilahtunut. En rehellisesti sanottuna uskonut ollenkaan, että tulisin valituksi johonkin rooliin. Sain kuitenkin kunnian herättää Ethelin eloon näyttämölle. Ethel McCormack on määrätietoinen ja rohkea. Renin äitinä hän haluaa olla, ja onkin, esimerkillinen, rento sekä rakastava, vaikka on joutunut käymään läpi suuria ja sekavia tunteita. Hän on vuosien saatossa oppinut pysymään vahvana ja vaikenemaan niistä miljoonista asioista, joita hänen mielessään pyörii.

Minulla meni aika kauan, ennen kuin aloin ymmärtää mitä Ethelin pääkopassa milloinkin liikkuu. Kohtausten edetessä ja valmistuessa olen saanut tuotua itseeni enemmän niitä tunteita, joita Ethel mahdollisesti kokee. Näin saan lavalla kohtauksista jotenkin aidomman fiiliksen, joka toivottavasti tulee välittymään myös yleisölle.

Samalla kun olen tutustunut Etheliin, olen oppinut siinä sivussa tuntemaan itseäni paremmin. Ihmisenä olen kasvanut tämän syksyn aikana ihan valtavasti. Olen aina elänyt vahvasti muiden mielipiteillä, mutta nykyään uskallan jotenkin olla enemmän oma itseni. En enää pelkää heittäytymistä ja itseni nolaamista niin paljon kuin ennen. Suurimmaksi osaksi siihen on vaikuttanut yhdessä tekeminen ja oleminen musikaaliporukan kanssa. Seura tekee kaltaisekseen.

Ehkä oikeasti hienoin asia mitä tähän mennessä olen tältä projektilta saanut, on juurikin kaikki upeat ihmiset kenen kanssa saan tehdä töitä. Olen tutustunut ihan mielettömiin tyyppeihin tän syksyn aikana enkä ole varmaan ikinä aiemmin kokenut näin yhteisöllistynyttä fiilistä! En oikeastaan pysty edes sanoin kuvailemaan, kuinka onnellinen tällä hetkellä olen. Vaikka väsymys painaa päälle ja on muutenkin rankkaa, jaksetaan päivittäin tsempata toinen toisiamme. Ollaan muutenkin ryhmäydytty ihan todella hyvin koko porukan kanssa! Niin kuin Elli (a.k.a. Ariel, tuttavallisemmin Alien) totesi yhdellä hypärillä musaluokassa muutamille läsnä olleille bomontilaisille: “En oo koskaan ennen kokenut tällaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, ennen kuin aloin viettämään hypäreitä mute-luokan lattialla”

Niin kun moni muukin on täällä jo maininnut, tätä showta kukaan ei halua missata. Luvassa on ihan oikeasti tän kaupungin parhaat bileet!! Kannattaa pitää kiirettä lippujen oston kanssa, koska mikään ei ole kamalampaa eikä surullisempaa kuin ilman lippua jääminen. Joten toivottavasti nähdään kaikki muutaman viikon päästä kaupunginteatterilla. Ja viimeisenä vielä: Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Maija hyvärinen

Ethel McCormack