Sisällön tarjoaa Blogger.

Ylitän rajat

Footloose-musikaali Lapeenrannan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä



Tämä blogi on omistettu teille, rakkaat bomontilaiset.

Kertoja ratkaisee, mistä tarina alkaa. Aloittaisinko siis kertomaan Lappeenrannan lukioteatterin Footloose-tarinaa keväästä 2007, jolloin lupauduin kääntämään sen suomeksi Vaskivuoren lukion esitystä varten. Vietin kesäpäiviä Pielavedellä, kuuntelin englanninkielisiä biisejä, luin nuoteista rytmejä ja laskin tavuja. Myöhemmin kesällä kävin materiaalin läpi Vaskivuoren esityksen kapellimestarin Matti Suomelan kanssa, se taisi olla perjantai. Sain viikonlopun aikaa tehdä korjaukset – ja niitä oli paljon!

Vai aloittaisinko lokakuusta 2017, jolloin sovimme Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa uudesta yhteistyökuviosta Nahkatakkisen tytön jälkeen? Selasin Näytelmäkulman sivuja ja teattereiden menneitä ohjelmistoja, luin musikaaleja. Kaikessa oli jotain liikaa tai liian vähän. Footloose oli mielessä mahdollisuutena, mutta tuli sitten teemoiltaan liian lähelle syyslomalla sattuneen onnettomuuden myötä. 

Vai alkaako tämä tarina vasta siitä, kun loppujen lopuksi Footloosesta oli tehty esitysoikeussopimukset? Ei, siitä se ei voi alkaa, koska silloin te olitte treenanneet Footloosea jo puolitoista kuukautta ja roolit oli aikaa sitten jaettu. Lappeenrannan Footloose alkoi, kun selvisi, ettei harrastajateatteri saa esittää ammattiteatterissa Highschool musicalia. Itkettääkö teitä nyt? Saitte tietää mahdollisuudesta, joka ei ollut mahdollisuus.

Footloose oli siis minulle takataskuvaihtoehto ja varasuunnitelma. Tarina oli mielestäni hölmö, liian yliampuva, liian amerikkalainen, liian uskonnollisväritteinen, liian naiivi. Kuitenkin esimerkiksi Greaseen – tai Highschool musicaliin – verrattuna se oli suorastaan säkenöivän älykäs.

Sisarellani on tapana hokea ”Kaikella on tarkoituksensa”, koska muuten kadonneiden avainten, käsilaukkujen, lompakkojen, kännyköiden ja pohjaan palaneiden perunoiden määrää olisi vaikea selittää itselleen. Minun elämääni uuden tarkoituksen toi se, että vuoden 2008 käännös ei ollut enää pätevä. Footloosea oli päivitetty. Siitä oli poistettu kohtauksia, oli vaihdettu biisejä, oli muutettu repliikkejä. 

Kesällä 2018 käänsin sen uudelleen, ja esitysoikeudet olivat kiinni käännöksestä. Hyvä puoli oli se, että jouduin perehtymään tekstiin kunnolla ja ajattelemaan sitä. Mitä enemmän ajattelin, sitä enemmän pidin teoksesta. Huono puoli oli se, että jouduimme aloittamaan valheelliselta pohjalta. Bomontilaiset, teitä kustiin silmään, niin kuin Ren asian ilmaisisi. Emme voineet olla varmoja esitysoikeuksista, mutta lakimieheni oli sitä mieltä, että riski kannatti ottaa. Mitä mieltä olen nyt?

SILMIIN KUN KATSON TEITÄ TIEDÄN SEN
PELKO AINA ON SEN TAISTELUN ARVOINEN


Enskaripäivänä menneet murheet, pelot ja konfliktit tuntuvat hiirenperseenkokoisilta asioilta, niin kuin minulla on tapana sanoa. Huoleton tämä reissu kohti ensi-iltaa ei ole ollut senkään jälkeen, kun sopimus esitysoikeuksista varmistui. Luovuttaminen ei tullut mieleenkään, koska teidän silmissänne paloi joulukuun alusta saakka sellainen tekemisen riemu, että olin sen edessä aivan aseeton. 

Puhutaan siitä, että ryhmä kannattelee, ja nyt se tosiaan niin teki. Jos Footlooseen kantaviksi teemoiksi valitsinkin luopumisen ja ilon, niin ne samat asiat alkoivat elää työryhmässä. Minun ei tässä tarvitse mainita, mitä ne luopumiset olivat, eihän. Te tiedätte. Te tiedätte tähän mennessä myös sen, miltä tuntuu ylittää itsensä yhdessä toisten kanssa ja miltä tuntuu mennä eteenpäin.

EI KUKAAN ESTÄÄ SAA
TAI RIKKOO IDEAA
YLITÄN RAJAT MUN EDESSÄIN
MURRAN MUURIT JA MEEN ETEENPÄIN


”Varmista, että se on siun oma ottelus ennen kuin humautat”, sanoo Betty Blast Willardin mamman sanoja lainaten. Musikaalin valmistaminen on raskaan sarjan ottelu, ja menestys perustuu siihen, että kaikki ottelevat samalla puolella. Yhteisiä vihollisia ovat ajan puute, epäonnistumisen pelko ja väsymys, mutta joskus pelko antaa oman joukkueen kaverille vihollisen kasvot. Silloin työskentely on syvältä bomontista. Minä ihailen ja arvostan teitä, koska teillä on kyky katsoa eteenpäin, nähdä tulevaisuudessa voiton mahdollisuus ja tehdä töitä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Luulenpa, että puoli vuotta Bomontissa on näyttänyt senkin, mitä ryhmätyö äärimmilleen vietynä tarkoittaa. Huolimaton asenne lavalla on sama kuin joisi kahvia selällään – sotkua. ”Täydellinen” esitys on virheetön. Jokainen aita asetetaan viivasuorasti oikealle paikalleen, kertaakaan sormi ei lipeä pianon koskettimella, kukaan ei ota tanssiaskelta väärällä jalalla, kyltit nousevat ja laskevat ripustuksista juuri oikealla hetkellä, valotilanteissa ei ole puolenkaan sekunnin viivettä, äänet kuuluvat aina, jokainen sana on artikuloitu, laulun vire on puhdas. Joskus sellaisiakin vetoja on, mutta useimmiten mokia tulee. Siitä huolimatta esitys jatkuu, mutta valmius tehdä kaikki oikein on olemassa. Ja oikein ja oikein tahtomme tehdä on.

TAIVAS AUTTAA MIESTÄ ROHKEAA
TUNTEMATTOMAN KOHTAAMAAN
TOISTEN PUHEET EIVÄT KIINNOSTA
VOIN VAIN NOUSTA TAIKKA KAATUA


Niin paljon kuin Renin taistelulaulusta pidänkin, olisin itse jo vähän varovaisempi sanoissani. Katsokaas, ikä tylsyttää asenteen terävimmän kärjen. En nyt viittaa kolmanteen säkeeseen ”Toisten puheet eivät kiinnosta”. Se on helvetin tosi ja todemmaksi vain muuttuu. Huomioni kiinnittyy säkeeseen ”Voin vain nousta taikka kaatua”. Vähän samanlainen slogan on Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa, jossa joku karskimpi upseeri sanoo: ”Mennään tämän suon yli niin että heilahtaa!” Sitten hän kaatuu (=kuolee). Bomontilaiset, minä etenin kohti ensi-iltaa ryömimällä, konttaamalla, kompuroimalla ja kaatuilemalla. Kiitän teitä, jotka tarjositte suojatulta, nostitte pystyyn, kannattelitte, veitte hetkeksi turvaan, pakotitte menemään eteenpäin. Nyt siis ollaan tässä: Footloose ensi-illassa Lappeenrannnan kaupunginteatterissa 19.1.2019. Mitä se tarkoittaa?

OON VAPAA!

Willard: Et sie oo vapaa. Sie oot hullu!


Marika Kesseli
ohjaaja

Ei kommentteja: